torstai 5. huhtikuuta 2018

Huikaisevaa huhtikuuta!

Huhtikuu humauttaa lumet pois, ainakin Oulun eteläpuolelta. Suomessa huhtikuu on etelässä lumien sulamisen, kevättulvien, pitenevien iltojen ja luonnon heräilemisen aikaa. Pohjoisessa Suomessa huhtikuulla koetaan ensimmäiset keväiset päivät, vaikka talvi jatkuukin edelleen.
Näin kertoo Wikipedia ja näinhän tuo näyttää olevan.
Talvi jatkuu,ainakin lumitilannetta silmitellen kovasti näyttää siltä.

Olemme saaneet nauttia tosi hienoista keväisen aurinkoisista ja kirkkaista päivistä,joita on ollut kiitettävästi.
Aurinko on myös taltuttanut yöpakkaset päivän mittaan miellyttäväksi ulkoilusääksi.
Laduilla sukset ovat suihkineet ja rinteissä laskettelijoita jonoiksi asti. Hieno juttu!

Kimaltelevat valkoiset hanget ja sininen taivas täynnä aurinkoa - siinä on sellainen yhdistelmä,että kilolaseille on ollut kysyntää ja tarvetta! Tätä on kevät - tai ainakin sen tulo pikkuhiljaa näillekin korkeuksille - tervetuloa vaan!



Yhdistyksen aktiviteeteista käynnissä on ollut vain keilaus,joka jatkuu edelleen ennallaan.
Nyt kun talven vilkkain turistisesonki alkaa hiljentyä,niin uintivuorojemme aloituskin lähenee eli tiistaina 24.4. päästään jälleen polskuttelemaan kylpylän altaisiin.

Ennen sitä kuitenkin "korkkaamme" kevään ja aloitamme sen yhteisellä keittolounaalla tiistaina 17.4. alk.klo 12 ja nautimme sen tällä kertaa Könkäällä ravintola Tonttulan vanhan ajan tunnelmassa. Ilmoittautuminen yhdyshenkilöille 11.4. mennessä.
Kittilälehdessä myös nämä ilmoittautumistiedot ja muut ajankohtaiset jutut sitä mukaa kun niitä on tulossa!

   
                  Kevyttä kevään odotusta ja paljon aurinkoa!









lauantai 3. maaliskuuta 2018

Maaliskuussa maata näyttää..


"Jos ei maalis maata näytä, ei huhti humauta, eikä touko tomauta"..
             ..jaahas..vanha sananlasku se tiesi näin! 

Hyvä mielikuvituskaan ei taida nyt auttaa näillä korkeuksilla.
Ei paljon siltä näytä,että maata olisi heti kohta näkyvissäkään,mutta  eihän sitä koskaan tiedä millä vauhdilla kevät etenee.

                                       Kävelytien penkat


Näinä päivinä lintujen sirkutus on selvästi lisääntynyt ja alkaa olla jo vähän kuin kevään ääniä,että siitä se lähtee!
On ollut mukava kuunnella ja seurata pihapihlajassa pyörähtäneitä siivekkäitä.

Talvitauko kylpylässä meidän uintivuorojemme kohdalla jatkuu,nyt kannattaa käydä vaikka keilailemassa,jos hiihtelyn,kävelylenkkien ja lumitöiden lomassa välillä kaipaa vaihtelua - koskee meitä joita ei normaalisti keilahallilla näy.
Keilaus LeviBowlingissa jatkuu tiistaisin klo 11 - 13 läpi talven. 

      Paljon aurinkoisia päiviä ja keväistä mieltä meille kaikille!
Kuvahaun tulos haulle aurinko

           





lauantai 3. helmikuuta 2018

Heleätä helmikuuta!


Tänään se oli nyt sitä!
Aivan upeasti paistoi aurinko,kunhan se nyt sai puskettua itsensä läpi aamuisten sumupilvien. Yleensä se on paistellut jo tammikuussa vaan nyt ei,kun on ollut niin pilvistä ja lähes joka päivä on lunta leijunut alas - vähän kerrallaan,mutta paljon kaikkineen.Onhan siitä iloakin,voiko olla satumaisempaa kuin miltä täällä nyt näyttää ? Kunnon talvinen postikorttimainen lumimaisema kaikkialla - tältä moni odottaa hiihtokeskuksessa Lapissa talvella näyttävänkin!
Ja tuntuvan...se on nyt pakkaskausi parhaimmillaan!

Lumitöitähän on ollut enemmän kuin riittävästi,välillä se ei enää tunnukaan niin hyvältä kuntoilulta vaan turhan kovalta työltä eikä aina viittis' lähteäkään.....mutta tulos palkitsee!

Yhdistyksen vuosikokous 2018 on pidetty ja siitä ja siellä sovituista asioista tulee päivitys vähän myöhemmin.
Nyt meillä alkaa ensi viikosta -keilausta lukuun ottamatta- 'hiljaiset viikot'. Keilaus jatkuu LeviBowlingissa edelleen tiistaisin,mutta talven viimeinen uintivuoromme kylpylässä on tiistaina 6.2. ja seuraavan kerran tapaamme altailla sesongin jälkeen huhtikuussa,päivä on tiistai 24.4.
   Jälleen kerran - näistä on ajantasaisimmat tiedot viikoittain Kittilälehdessä. 

Päivä päivältä valo lisääntyy ja kevättä kohti mennään, 
joten aurinkoisia päiviä ja valoisaa oloa kaikille!










torstai 11. tammikuuta 2018

Härkäviikot


Loppiaisestahan ne alkoivat taas - härkäviikot - ja päättyvät pääsiäiseen.
Kaksitoista viikkoa ilman ylimääräisiä pyhiä,nautitaan siis paluusta arkirutiineihin!

Niihin kuuluvat myös meidän kokoontumisemme.
Keilaus LeviBowlingissa jatkuu tiistaisin ilman taukoja ja uimavuorot kylpylässä helmikuun ensimmäiselle viikolle asti,jonka jälkeen alkavat hiihtolomaviikot etelästä pohjoiseen ja meidän uintivuoromme jäävät sesonkitauolle.
Ajallisesti tauko yhdistyksen uimavuoroissa kestää 13.2. - 24.4 välisen ajan,sitten kesän koittaessa jatkamme kylpyläkäyntejä jälleen.
Kittilälehdessä ilmoitellaan niistä sitten tarkemmin ja lähempänä.

Kittilän Ihmiset ry:n sääntömääräinen vuosikokous 2018 on myöskin jo lähellä eli se pidetään tiistaina 23.1.2018 Levihotellissa. Aloitamme noutopöytälounaalla klo 12 ja jatkamme sen jälkeen välittömästi kokouksen merkeissä.
Ilmoittautumiset lounaalle kylien yhdyshenkilöille viimeistään torstaina 18.1.
                             Tervetuloa mukaan runsain joukoin! 

      Oikein hyvää tätä alkanutta uutta vuotta kaikille 
            yhteisesti ja  jokaiselle erikseen!  
        Onni tulkohon tupahan,hyvä vuosi vierahaksi!


















     Ensimmäiset kaamoksen jälkeiset auringonsäteet tunturin kyljessä - tästä se lähtee.!


perjantai 29. joulukuuta 2017

Uusi vuosi


        
                        Onnekasta ja Hyvää Uutta Vuotta  2018 !!

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Valkea joulu


                             Rauhallista ja hyvää joulua kaikille!
                               


perjantai 15. joulukuuta 2017

Joulukuussa juhlitaan...

..montaakin asiaa,mutta tässä joulukuussa se suurin juhlinnan aihe oli ja on Suomi 100 v.!
Olemme kaikki omalla tavallamme osallistuneet jossain muodossa johonkin juhlintaan,
toivottavasti kaikilla on ollut hyvä syy ja aihe ja onnistuneita juhlia!
                Onnea vieläkin meille rakas 100-vuotias itsenäinen Suomi!

"Lunta tulvillaan on raikas talvisää ja talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee.."

Tässä kuussa olemme kyllä saaneet oikein wanhanajan talven tänne ja sehän on vain mukavaa.
Maisema on kuin Talven ihmemaasta ja sitähän tämä on!
Metriset kinokset,luistavat ladut ja rinteet - lumiset puut ja maat ja kaamoksen kaikki värit
- se on siinä - Lapin talvi!
Mieluummin lunta ja pakkasta kuin musta maa ja vesiräntäsade - eikö? 

Kuvat ; 
    "..voiko ihanammin aamu enää alkaa..?"  





Yhdistyksen tapahtumissa -keilailua lukuun ottamatta- on nyt pieni joulu-/talvitauko.
Kylpylän uintivuorot ovat käytössämme taas seuraavasti: 9.1 - 6.2. 2018, jonka jälkeen
teemme tilaa turistivieraillemme kevääseen asti.
Näistä ja muista ajankohtaisista yhdistyksen asioista tiedot löytyvät Kittilälehden Merkkaa muistiin-palstalta viikoittain.

Mukavan leppoisaa joulun odotusta (tai  -hössötystä..) jokaiselle ja kuulemisiin taas seuraavaan kertaan!

 Ulkoillaan ja nautitaan todella siitä hyvästä ja raikkaasta ilmasta mikä meillä täällä on!